In English

Kaupun­gin uudet sfää­rit

Kiinteistö- ja rakennusalalla on tarve ennennäkemättömälle transformaatiolle; asetamme itsemme ja kumppanimme sen etujoukkoon.

Mikä Sfääri?

Sfääri on 2020-luvun kaupunkikehittäjä. Kehittämämme rakentamisen konseptit, teknologiat ja kiinteistöhankkeet tuovat ratkaisuja aikamme suurimpiin ongelmiin eli ilmastonmuutokseen sekä eriarvoistumiseen.

Rakennetun ympäristön vihreä siirtymä sekä entisestään tiivistyvät kaupungit vaativat teknisesti edistyksellisiä ratkaisuja ja niiden yhteensovittamista. Sfääri rakentaa ilmastokestävää ja osallistuvaa kaupunkia tarjoamalla kokonaisvaltaisia, alan uusimpiin teknologioihin perustuvia rakentamisen ratkaisuja. Sfääri vastaa haasteisiin myös oman kiinteistökehityksen kautta.

Jotta tämä kaikki olisi mahdollista, Sfääri tuo yhteen kestävän rakentamisen kovimmat tekijät ja kaupunkikehityksen innovatiivisimmat visionäärit. Yhdessä me nostamme kaupungit uudelle tasolle – korkeampaan sfääriin.

Kestävyys rakentuu näin

Yhteisöllisyys

Kaupungit ovat tiiviitä yhteisöjä. Kaupunkien hyvinvointi edellyttää kaupunginosien välisen eriarvoisuuden välttämistä ja avoimia tiloja. Joukkoliikenne, levähdyspaikat ja avoimuus kieltojen sijaan ovat inklusiivisen kaupungin rakennuspalikoita - tulevaisuuden rakentaminen on kaupunkilaisia varten.  

Ekologisuus

Kaupungit pyrkivät hiilineutraaliuteen. On korkea aika, että rakennusala vastaa huutoon. Ekologisuus lähtee jo ensimmäisistä suunnitteluvalinnoista: Mitä materiaaleja käytetään, miten energiatehokkuutta priorisoidaan ja miten löydetään liiketoimintamalleja, joilla tiloja käytetään monimuotoisemmin.

Uudet liiketoimintamallit

Kestävimpiä ovat sellaiset tilat, joita ei koskaan rakenneta. Mikään materiaali ei ole päästötön ja kaikki kaupunkitila on arvokasta. Vähiten ympäristöä kuormittavan kokonaisuuden löytäminen edellyttää, että tiivistyvän kaupungin solmukohdissa tiloista saadaan enemmän irti.  

Sfäärin liiketoiminta-alueet

Sfäärin toiminta perustuu kahteen liiketoiminta-alueeseen:
Hiiling © on tapamme nostaa rimaa ja laskea rakentamisen päästöjä. Liiketoiminta pohjaa teknologiakehitykseemme ja vähähiilisen rakentamisen konseptiimme, joka on moottorina Hiiling ©-hankkeillemme.

Sfäärin Kumppanuuskehitys on tapa ratkaista monimutkaisia kehityshankkeita ilman osa-optimointia. Ratkaisuja voidaan hakea niin useamman käyttötarkoituksen hybridihankkeiden yhteensovittamiseen, liikenteen solmukohtien erityisvaateisiin kuin useamman sijoittajan saumattomaan yhteiskehittämiseen Suomen nopeimmin kasvavilla alueilla.

Hiiling
Kuva: (c) AOR Architects – Sfäärin Hiiling © teknologiaan pohjaava ehdotus Verkkosaaren vähähiiliseksi kortteliksi
Kumppanuuskehitys
Kuva: (c) Lahdelma & Mahlamäki architects – Sfäärin ja Destian yhteinen kaupunkikehityshanke Herttoniemen metroasemakorttelissa

Kehitämme yhdessä alan johtavien asiantuntijoiden kanssa uutta ultraekologisen asumisen konseptia. Hiilingin taustalla on rakentamisen teknologioiden aktiivinen kehittäminen sekä uusimpien innovaatioiden yhteensovittaminen. Hiiling pyrkii yhdistämään arvoketjun eri osat kokonaisvaltaiseksi tulevaisuuden vähähiilisen rakentamisen ratkaisuksi.

Hiilingin visio syntyi vuosina 2020-21 järjestetyn Verkksoaaren vähähiilisen asuinkorttelin kilpailun myötä. Saavutimme kilpailussa hiilijalanjälkitason, joka alittaa Ympäristöministeriön tyyppitalon päästöt 62% - ja myös kilpailun puitteissa alitimme muiden ehdokkaiden päästöt keskimäärin 50%. Mikä tärkeämpää, kohteen edistyksellisen CLT-materiaaliin pohjaavan rakenneratkaisun myötä positiiviset ympäristövaikutukset ovat päästöjä suuremmat. Ehdotuksen estetiikkaa sekä huoneistopohjia kehuttiin erityisesti; näiden samojen suunnitteluarvojen varaan rakentuu myös konseptin jatkokehittäminen.

Kilpailun lopputulemana Sfäärille tarjottiin mahdollisuutta hakea suunnitteluvarausta Helsingistä Sompasaaren kärjestä, Nihdistä. Näin ensimmäinen Hiiling-kohteemme nousee Sfäärin toteuttamana huippusijainnille Nihtiin Korkeasaarta vastapäätä merenrantaan, jossa aloitamme rakennustyöt 2026. Kohteen suunnittelu on käynnissä – seuraavaksi kartoitamme tulevia elvyttävän rakentamisen Hiiling ©-kohteita.

Kestävyys ja inklusiivisus on kaiken toimintamme lähtökohta. Sfäärillä on ainutlaatuista kokemusta liikenteen solmukohdissa olevien vaativien hybridihankkeiden kaupallisesta suunnittelusta ja kehittämisestä mm. metroasemien päällä. Sfääri tarjoaa kaupallisen suunnitteluprosessin johtamisen palveluna. Tämä vapauttaa sijoittajien resursseja ja mahdollistaa erityisesti useampien kumppanien yhteisten kaupunkikehitysprojektien johtamisen laadukkaasti ja ilman eri kumppanien kesken tapahtuvaa osaoptimointia. Näin voimme keskittyä lopputuotteen parantamiseen kaikessa tekemisessä.

Sfääri toimii myös julkisyhteisöjen neuvonantajana maaomaisuutensa kehittämisessä esimerkiksi uusien kaupunginosien suunnittelussa tai kestävyyden edistämisessä. Projekteissa toimitaan tiiviissä yhteistyössä Sfäärin kumppaniverkoston kanssa parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Asuntohankkeissa Sfäärin kumppanuuskehitys nojaa saumattomaan kiinteistökehitysyhteistyöhön aina kaavakehityksestä asuntojen myymiseen saakka. Sfääri etsii, tutkii ja tarjoaa tonttiaihioita, joita yhdessä rakennusliikkeen kanssa viedään läpi kaavakehitysvaiheen. Kaavakehityksen ja suunnitteluprosessin ajan Sfääri tuo oman ammattitaitonsa ja kokemuksensa pohjiltaan toimivien ja kohteeseen sopivien asuntojen suunnittelemiseksi tarjoten rakennusliikkeelle lisäkäsiä. Asuntohankkeita varten Sfäärillä on tytäryhtiö AJK Kodit Oy (LKV), joka voi toimia myös projektimyynnin kumppanina.

Palvelumme eri sidosryhmille

Maanomistajalle

Olemme kiinnostuneita tonteista hyvillä sijainneilla. Otamme kokonaisvaltaisen vastuun kiinteistön kehityksestä ja yhteistyöstä viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa.

Rakennusliikkeelle

Kumppanuuskehitysmallissamme tarjoamme kiinteistökehitysyhteistyötä kaavakehityksestä asuntojen myymiseen. Osallistumme myyntiriskin kattamiseen ostamalla asuntoja kohteesta.

Arkkitehdille ja suunnittelijalle

Etsimme alan parhaita kumppaneita. Kanssamme pääset työskentelemään halutuimpien sijaintien kiinnostavimmissa projekteissa vastuullisuus edellä.  

Kaupungille

Toimimme neuvonantajana yhdistäen uuden sukupolven kaupunkikehityksen ja vankan kiinteistöjen markkinatuntemuksen.

Kiinteistönvälittäjälle

Työskentelemme aktiivisesti kiinteistökehityksen eri osa-alueilla. Meillä on jatkuvasti tarve paitsi tonteille, myös välittäjille, jotka myyvät kohteitamme.

Sijoittajalle

Etsimme jokaiseen kohteeseen parhaiten soveltuvan sijoitusmuodon. Ota yhteyttä, mikäli kiinnostuit sijoittamisesta vastuullisiin ja kestäviin kaupunkikiinteistöihin.

Tapaa tiimi

Sfääri kasvaa ja kehittyy! Jos haluat liittyä joukkoomme, ole yhteydessä lomakkeella.

Antti Kerppola

Toimitusjohtaja


Antti Kerppola on Sfäärin perustaja ja toimitusjohtaja.  Antti on toiminut kiinteistökehityksen ja kestävän rakentamisen huipputehtävissä vuosien ajan. Ennen Sfääriä Antti toimi Ylvan toimitusjohtajana 2015-20. Hänen aikanaan HYY Yhtymä muuttui Ylvaksi ja yritys otti kannattavuudessa huiman harppauksen eteenpäin. Samalla koko kaupunkia kehittäneet hankkeet käynnistettiin Kaivopihalla ja Lyyrassa.

Antti on yritysaktivisti. Se on ideologia, joka tarkoittaa, että myös yritys tai yrittäjä voi aktiivisuudellaan ja aktivismillaan edistää toimialansa standardien kehitystä.

2020- Sfääri, toimitusjohtaja

2015-2020 Ylva, toimitusjohtaja

2020- Pioneers of Change -verkoston jäsen, World Economic Forum

2020- Asiantuntija, Kiinteistö- ja rakennusala, Suomen kiertotalouden edistämisohjelma

2018-2019 Green Building Council Suomi ry, hallituksen puheenjohtaja 2019, varapj 2018

2016-2020 ResQ Club Oy, hallituksen jäsen

2019-2020 OECD, Business for Inclusive Growth verkoston jäsen ja perustaja

2014-2015 Manager, Digital Development If P&C

2012-2014 Konsultti, McKinsey & Company

Valikoidut projektit

Herttoniemen metroaseman kehitysprojekti (Sfääri) 2020-Antti Kerppola toimii hankkeen projektipäällikkönä, Sfäärin toimiessa hankkeessa Destian kumppanina ja hankkeen konsortion osakkaana. Hankkeeseen kuuluu metroaseman peruskorjaus, bussiterminaalin rakentaminen sisätiloihin sekä näiden päälle rakennettava jopa 40.000 m2 kokonaisuus asumista, liike- ja toimitiloja.  

Hakaniemen metroaseman Lyyra-hanke 2016-2020 Antti Kerppola toimi hankkeessa projektipäällikkönä sen alusta alkaen varsinaisen rakennusprojektin käynnistymiseen saakka.  Yli 20.000 m2 käsittävässä hankkeessa purettiin kaksi virastotaloa, joiden tilalle rakennetaan hotelli, asuntoja sekä toimisto- ja liiketilaa. Kyseessä on Suomen ensimmäinen 2018 asteikon LeedPlatinum -kohde, jossa kestävyys näkyy läpi elinkaaren. Hanke kytkeytyy metro-,bussi- ja raitiovaunuverkostoon, ja siinä on myös Pisara-linjan varaus.  

Kaivopihan alueen kokonaisuudistus 2015-2020 Antti Kerppola vastasi Ylvan toimitusjohtajana Kaivopihan uudistamisen hankekokonaisuudesta sekä sen visiosta.  Kaivopihan noin 30.000 m2 alueen hankekokonaisuuteen kuului Kaivokäytävän ja Uuden ylioppilastalon peruskorjaukset, Kaivotalonsaneeraus sekä Kaivopihan liiketilojen uudistaminen.

Vuonna 2018 Ylva osti Seurahuoneen hotellin sisältävän historiallisen Kalevan talon liitettäväksi pohjoismaiden ensimmäiseen Hyatt –luksushotelliin osana Grand Hansa -hanketta.

Sauli Ylinen

Tuotekehitysjohtaja

Sauli vastaa Sfäärin tuotekehityksestä, erityisesti Hiiling © teknologiaan ja hankkeisiin liittyen. Saulilla on vahva tausta työskentelystä alan parissa – Hiilingissä valjastetaankin moderneinta suomalaista tuoteosaamista huipputuotteen valmistamiseksi. 

2022- Sfääri, Tuotekehitysjohtaja

2022- Puutuoteteollisuus Ry, Johtava asiantuntija

2022- Harristo Oy, Puurakentamisen konsultti

2015-2021 Elementti Sampo

2016-2018 Crosslam Kuhmo

Lauri Turtiainen

Talousjohtaja

Laurilla on liki vuosikymmenen kokemus erilaisista rahoitus- ja yritysjärjestelyistä Danske Bankin ja Nordean investointipankkiyksiköistä. Danskella Lauri erikoistui kiinteistösektorin yritysten seurantaan ja neuvonantoprojekteihin. Lauri on loistava lisä tiimiimme. Hänen kokemuksensa rahoitusmaailmasta vahvistaa kykyjämme toimia isoissakin hankkeissa, joissa rahoitus on laadukkaiden rakentamisen konseptiemme ohella keskeisessä asemassa. Koulutukseltaan Lauri on Tuotantotalouden diplomi-insinööri.

Vankasta rahoitusosaamisesta huolimatta, Lauri on sielultaan insinööri. Vahva analyyttisyys ja into ongelmanratkaisua kohtaan johdattelivat hänet investointipankkiin. Nyt Lauri ammentaa osaamistaan ja kokemustaan Sfäärin leivissä kestävämmän ja vihreämmän tulevaisuuden puolesta.

2022- Sfääri, Talousjohtaja

2018-2021 Danske Bank Corporate Finance, Associate Director

2013-2018 Nordea Investment Banking, Advisory & ECM, Associate

Valikoidut projektit

Toivo Group listautuminen 2021
Lauri toimi Toivo Groupin listautumisessa projektinjohtajana. Yhtiö keräsi listautumisellaan 13 miljoonan euron bruttovarat. Yrityksen markkina-arvo listautumisannin jälkeen oli 111 miljoonaa euroa.

Kojamon listautuminen 2018
Lauri toimi Kojamon listautumisessa projektinjohtajana. Yhtiö keräsi listautumisellaan 150 miljoonan euron bruttovarat ja lisäksi tietyt Kojamon osakkeenomistajat myivät osakkeita 400 miljoonan euron edestä. Yrityksen markkina-arvo listautumisannin jälkeen oli 2,1 miljardia euroa.

Technopolis osakeanti 2016
Lauri oli osa Nordean tiimiä, joka järjesti Technopolisin merkintäoikeusannin, jossa yhtiö keräsi 125 miljoonan euron bruttovarat.

SRV osakeanti 2015
Lauri oli osa Nordean tiimiä, joka järjesti SRV:n merkintäoikeusannissa, jossa yhtiö keräsi 50 miljoonan euron bruttovarat.

Useita muita toimeksiantoja ja neuvonantoa kiinteistöalan yrityksille.
16/12/2020 1:56 PM

Päämääränä uusi sfääri

Lue Sfäärin perustajan ja toimitusjohtajan Antti Kerppolan kirjoitus yhtiön perustamisen taustasta ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Ole yhteydessä

Etsimme jatkuvasti hankeaihioita, yhteystyökumppaneita ja myös tiimiimme uusia jäseniä. Ole meihin yhteydessä ja mietitään miten voitaisiin kehittää tulevaisuuden kaupunkia yhdessä! Voit myös olla meihin suoraan yhteydessä sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@sfaari.fi

Thank you! Your submission has been received!
Oho, tapahtui virhe. Tarkastappa sisältö ja koita uudelleen. Jos ei homma pelitä, laita sähköpostia.

Nostetaan kaupunki uusiin sfääreihin!